Bradley Smoker
Historia
Bradley Technologies of British Columbia viimeisteli alkuperäisen Bradley Smokerin ulkomuodon jo 80-luvulla. Bradley Smoker kehitettiin erityisesti lohen kylmäsavustukseen. Lohen, elintarvikkeen jota on suuria määriä Kandan tyynenmeren rannikolla. Mutta Bradley Smokeria voi yhtä hyvin käyttää myös lämminsavustukseen tai kuten paistouunia.
Ennen nykyistä savustuskaappia Bradleyn perheellä oli kaksi ongelmaa lohen savustamisessa perinteisessä savustusuunissa, joita siihen aikaan oli saatavissa. Ensimmäinen ongelma oli puun polttaminen ilman että se palaa tuhkaksi. Kun näin tapahtuu, lohi imee itseensä helposti kemiallisia sivutuotteita ja epämiellyttäviä sivumakuja palavasta puusta.
Toinen ongelma oli savustusprosessiin liittyvä epätasaisuus ja vaihtelu. Lopputuloksen laatuun vaikutti lämpötilojen epätasaisuus ja puuaineksen kosteusvaihtelut. Kun alkuperäinen Bradley Smoker kehitettiin, oli tähtäimessä näiden kahden ongelman eliminoiminen samalla kertaa kun pyrittiin kehittämään laite, joka soveltuisi sekä lämmin, että kylmäsavustukseen. Lopputuloksena on nykyinen Bradley Smoker.
|